Vilus.art: Tonton Hahmot

Tiistai 9.7. klo 12–16, ympäri kaupunkia

Tonton on alati muuntuva, muokkaantuva ja monistuva tutkimus inhimillisestä olemisesta ja suhteesta ympäröivään maailmaan. Liikkellinen ja liikkuva teos venyttää kehoja, mittasuhteita ja olemisen tapoja leikkien veikeästi mielikuvilla ja hahmon tuomilla mahdollisuuksilla.

Tonton on liike- ja hahmotutkimusta, sirkusta ja fyysistä teatteria. Tonton on tonton. Jokainen on Tonton, mutta kuka tai mikä on Tonton sinulle?

Tonton Hahmot on osa Vilus.art:n vuodesta 2020 kehittämää Tonto- konseptia, jossa oranssi anonyymi hahmo seikkailee niin video- kuin näyttämöteoksissa. Hahmo voi olla kuka vain tai mikä vain riippuen katsojasta, kokijasta ja tekijästä.

Vilhelmiina Sinervo on Tampereella vaikuttava sirkustaiteilija, joka on erikoistunut tasapainoiluun ja manipulaatioon niin ihmisten kuin esineiden kehojen ja mielien kanssa. Sinervo on opiskellut sirkustaidetta Turun Taideakatemiassa ja Pariisin Académié Fratellinissa ja työskennellyt niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Sinervo taitaa monia esittävän taiteen ulottuvuuksia ja hänelle taiteen tekeminen on keino kyseenalaistaa itsestäänselvin ja antaa erilaisia perspektiivejä katsojille. Sinervon liikekieli perustuu tasapainon ja yhteisen painonsiirron orgaanisuuteen ja on inspiroitunut mm. argentiinalaisen tangon kontaktiperiaatteista.

Ines Kakkonen on pohjoiskarjalaislähtöinen, Turun Taideakatemialta valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaaja ja freelancer-näyttelijä ja -tanssija. Kakkonen on opiskellut fyysistä teatteria Pariisissa, jonka lisäksi hän valmistui joulukuussa 2022 Outokummun Riveriasta tanssijaksi. Kakkonen työskentelee laajalti esittävän taiteen alalla, teatterin ja tanssin parissa. Työskentelyssään Kakkonen tutkii ja yhdistelee kehollista ilmaisua ja eri liikepraktiikoita osana esiintyjän työtään. Kakkosta kiinnostaa inhimillinen outous, kontakti, rajat ja rajapinnat.

Kuva: Xavier Bambu Locquet

Scroll to Top