Surupuseroiset on kuopiolaisyhtye, jonka lauluvetoiseen äänimaailmaan vyyhtiytyy sekä akustisia että elektronisia kuteita. Pääasiassa omaelämänkerralliset sanoitukset käsittelevät mm. mielenterveyden haasteita ja muita olemassaolon synkempiä sävyjä rehellisesti ja runollisesti, mukana on myös väläyksiä lohdusta.
Surupuseroiset esiintyy Popkadun Humu-klubilla nelihenkisenä yhtyeenä, jonka herkästä ja vaikuttavasta ulosannista vastaavat kuopiolaismuusikot Elina Selamo (laulu), Jukka Ollikainen (kitara), Markus Lumipuu (koskettimet) ja Anna-Riikka Vehviläinen (viulu).
Keikka järjestetään yhteistyössä Humu-klubin kanssa. Popmuusikot ry:n rahasto on tukenut Humu-klubin vierailua Popkadulla.